Talven suosikkituotteet

Nautimme parhaillaan huurteisesta sydäntalvesta. Hankea ja pakkasta riittää, joten nyt on hyvä hetki ottaa raikkaan kirpsakasta talvisäästä kaikki irti. Kokosimme alle suosikkituotteitamme lasketteluun, lautailuun sekä pyöräilyyn. Toivomme kaikille mukavia ja talvisia ulkoliikuntahetkiä!

Laskettelusukset

Oletko jo freestyle-taituri vai innokas aloittelija? Faction Prodigy sarjan parkkisukset sopivat kaikentasoisille laskijoille. Pituuksia löytyy 150-189 cm väliltä. Kauden 2024 suksien kuvitus on saanut inspiraationsa musiikkimaailmasta. Pohjavärejä löytyy kahta erilaista: mustaa ja valkoista.

Revolt Jr 2024 junnujen parkkisuksia löytyy kahdella erilaisella kuvituksella. Sukset sopivat aloittelijalle ja aktiivisesti lajia harrastavalle lapselle. Hyvä valinta silloin, kun juniori haluaa temppujen harjoittelun lisäksi laskea myös rinteessä. Suksissa on siteet valmiiksi asennettuina.

Aloittelevalle naislaskijalle Elan Snow 2024 rinnesukset ovat nappivalinta. Vakaat sukset tekevät laskettelun opettelusta hauskaa ja helppoa. Suksesta löytyy kaksi erilaista väriä: musta ja valkoinen. Suksissa on siteet valmiiksi asennettuina.

Kokeneelle laskijalle ja ekspertille taas sopisivat hienosti Atomic Redster Q9.8 Revoshock S + X 12 GW laskettelusukset. Näissä suksissa on ekstraleveä vyötärö, jonka ansiosta suksilla voi laskea kaikissa rinneolosuhteissa. Suksista löytyy huipputason ominaisuuksia ja tekniikkaa. Näissäkin suksissa on siteet valmiiksi asennettuina.

Laskettelumonot

Head Kore 60 2024 ovat kokeneen nuoren laskijan freestyle-monot. Mukavissa monoissa on hyvä voimansiirto ja tuntuma rinteeseen, joten temppuja jaksaa tehdä parkissa vaikka koko päivän.

Edistyneelle aktiivilaskijalle sopivissa Atomic Hawx Magna 100 2024 laskettelumonoissa yhdistyvät suorituskyky ja mukavuus. Monoihin mahtuu leveämpilestinen jalka ja myös pohkeelle on mahdollista tehdä lisätilaa irrotettavan AFS-varren ansiosta.

Lumilaudat

Aloittelijalle ja keskitasoiselle juniorilaskijalle sopivassa K2 Vandal 2024 lumilaudassa on vahva pohjarakenne, jossa on hyvät liukuominaisuudet ja jota on helppo huoltaa ja korjata. Laudassa on Twin Rocker eli etujalkaa voi vaihdella fiiliksen mukaan. Hyvä valinta lautailutaitojen kehittämiseen.

Naisten Ride Heartbreaker 2023 lumilauta sopii kaikentasoisille lautailijoille taitojen treenaamiseen. Rakenteelliset ominaisuudet tekevät laudasta helpon ja mukavan laskea. Sopii niin rinteeseen, parkkiin kuin puuterillekin.

Lautakengät

Naisten Ride Sage 2024 lautakengistä löytyy kahta väriä: mustaa ja sinimustaa. Nämä lumilautakengät sopivat kaikentasoisille lautailijoille. Kengissä on mm. helppokäyttöinen BOA®-nauhoitusjärjestelmä sekä pitävä kuminen kuvioitu pohja.

Lasten Ride Lasso Jr Boot 2022 lautakengät toimivat kaikenlaisissa maastoissa niin aloittelijalla kuin kokeneellakin harrastajalla. Kenkien pehmeä vuoraus pitää jalat lämpiminä kylminä rinnepäivinä. Sisäkengän pohjallisen kokoa voi säätää yhden koon isommaksi, mikä lisää lautakenkien käyttöikää.

Laskettelukypärät

Klassisen tyylikäs, skeittikypärämäinen Spy Galactic MIPS sopii sekä lasketteluun että lautailuun. Kypärän MIPS-suojaus antaa päälle turvallisen suojan vinoja iskuja vastaan. Kypärässä on mm. koon hienosäätörulla, irrotettava ja pestävä vuoraus, audio-yhteensopivat korvatyynyt sekä irrotettava etuosan lippa. Kypärästä löytyy kolme tyylikästä värivaihtoehtoa.

Visiirikypärää kaipaavalle Atomic Savor Visor Stereo laskettelukypärä on hyvä valinta. Myös tästä kypärästä löytyy koon hienosäätörulla, audio-yhteensopivat korvatyynyt ja irrotettava ja pestävä sisävuori. Tämä kypärä sopii myös silmälaseja käyttävälle, sillä visiiriä on mahdollista siirtää 8 mm eteenpäin. Kolme upeaa värivaihtoehtoa tässäkin mallissa.

Laskettelulasit

Photokromaattisella linssillä varustetut Atomic Savor Photo laskettelulasit sopivat pidettäväksi niin kirkkaalla kuin pilviselläkin säällä itsestään kirkkautta muuttavan linssinsä ansiosta. Mukavasti kasvoille asettuvia laseja voi käyttää myös silmälasien kanssa.

Selkäpanssarit

Kevyt ja mukava Sweet Protection selkäpanssari suojaa selkää kolhuilta. Tyköistuva liivi on lähes huomaamattoman tuntuinen päällä. Selkäpanssarista löytyy miehille, naisille ja lapsille omat mallinsa.

Kypäräkoristeet ja lasketteluhanskat

Hauskuutta ja söpöyttä laskettelutyyliin luovat ehdottomasti Eisbärin kypäräkoristeet! Löydät meiltä mm. pörröisempää Teddy Ears koristetta sekä sileämpää Helmet Ears koristetta. Ja värivaihtoehtoja riittää!

Lämpimät käsineet ovat tärkeä varuste lasketellessa. Laadukkaat Hestra Army Leather Heli Ski 5-finger lasketteluhanskat ovat sekä lämpimät että käytännölliset. Hanskojen yksityiskohtina ovat mm. irrotettava ja konepestävä sisävuori, lumilukko, rannehihna, karabiinihaka ja ripustusremmit.

Pyörät

Tyylikäs ja varma klassikkofätti Kona WO 2023 sopii täydellisesti Suomen oloihin. Tällä läskipyörällä ajaa läpi vuoden haastavillakin pohjilla. Erinomainen valinta lenkki- ja työmatkapyöräksi. Tämän pyörän saat nyt alehintaan 1299,00€ (sh. 1599,00€).

Kevyillä ja laadukkailla Evon lasten hybridipyörillä ajo on turvallista ja hauskaa. Pyörissä on valmiina kaikki tärkeimmät varusteet, kuten soittokello, polkimet sekä heijastimet. Sininen lastenpyörä Evon Gauzy 24″ sopii parhaiten 125-145 cm pitkälle kuskille, eli noin 7-11-vuotiaalle lapselle. Oranssi lastenpyörä Evon Airy 20″ sopii parhaiten 115-135 cm pitkälle kuskille, eli noin 6-8-vuotiaalle lapselle. Molemmat lastenpyörät ovat -25% alessa!

Pyöräilykypärät

Aikuisten Cannondale Junction Mips Adult Helmet pyöräilykypärä sisältää MIPS-suojauksen. Kypärän takana on säätörulla, josta kokoa voi hienosäätää sopivammaksi. Laajat ilmanvaihtoaukot poistavat kuumaa ilmaa iholta parantaen käyttömukavuutta. Kypärää löytyy kahdessa värissä: harmaana ja mustana.

Pyörän valaistus

Näkyvyyttä pimeään kirkkailla valoilla! Kirkkaan Halo Omega 4000 lm akkuvalon voi kiinnittää pyörän lisäksi myös kypärään tai käyttää pannan avulla otsalampun tavoin. Ladattava lamppu toimii yhdellä latauksella 2-8 tuntia riippuen valotoiminnon käytöstä ja ulkoilman lämpötilasta. Takavaloksi sopii hyvin Halo Omega 100lm USB-ladattava lamppu. Sen käyttöaika on 1,5-8 tuntia yhdellä latauksella. Valo on helppo asentaa ilman työkaluja.

Joululahjojen palautusoikeus

Pidennetty palautusoikeus joululahjoille!

Lahjojen hankinta voi olla toisinaan melko haastavaa. Oikean kokoisen tuotteen ostaminen voi olla vaikeaa, tai ehkä lahjansaaja ei pidä tuotteen väristä. Haluamme osaltamme helpottaa asiakkaitamme joululahjojen hankinnassa pidentämällä lahjojen palautusaikaa.

Tarjoamme joulukuussa ostetuille joululahjoille pidennetyn palautusoikeuden. Käyttämättömiä ja myyntikuntoisia tuotteita voi palauttaa meille loppiaiseen 6.1.2024 asti. Voit palauttaa tuotteen myymälässä tai lähettää sen meille. Tältä sivulta pääset katsomaan tarkemmat palautusohjeet kohdasta ‘Palautukset’. (HUOM. Ei koske alennustuotteita!)

Nyt voit aloittaa turvallisin mielin joululahjahankintojen tekemisen!

Black Weekend 2023

Hinnat tummuvat perjantaina, tervetuloa tekemään löytöjä!

Osallistumme tänä vuonna Black Friday ostospäivään viikonlopun (+ekstrana maanantai) mittaisella tarjouskampanjalla. Haluamme tarjota asiakkaillemme tarjouksia laajasti eri tuotekategorioista. Alla näet listauksen tulevista tarjouksistamme:


Lisäksi uutiskirjeemme tilaajille on luvassa spesiaali alekoodi!

Tervetuloa hyödyntämään Black Weekend etuja joko verkkokauppaan tai myymäläämme. Nyt on hyvä hetki ostaa joululahjat ja tehdä välinehankintoja!

Mietityttääkö talvipyöräily?

Meidän vinkit pyöräilyyn talvella

Ajatus talven pimeydessä lumisilla ja jäisillä pohjilla ajamisesta voi jännittää ja moni päättääkin pyöräilykautensa lumien tuloon. Oikealla varustuksella talvipyöräily on parhaimmillaan turvallinen ja mielekäs liikkumismuoto. Talviajoon voi toki ostaa siihen sopivan pyörän, mutta kesäkauden fillaristakin voi saada pienillä muutoksilla kelpo pelin talvikeleille.

Tärkein ominaisuus talviajoon soveltuvassa pyörässä on kunnolliset nastarenkaat. Nastat tuovat pitoa ja turvaa liukkailla pohjilla ja helpottavat etenemistä lipsumisen vähentyessä. Nastarenkaat tarjoavat luotettavaa tuntumaa epäluotettavilla maastopohjilla.

Nykyään jo lakisääteiset etu- ja takavalot ovat tärkeät varusteet myös talviajossa. Varsinkin pimeällä ajettaessa kirkkaat ja toimivat valot lisäävät näkyvyyttä ja tuovat turvaa käyttäjälleen. Valikoimastamme löydät eri valotehoilla ja kiinnitystavoilla varustettuja pyöränlamppuja sekä eteen että taakse. Huomioithan myös, että pyörästäsi löytyy eteen, taakse ja sivuille heijastavat heijastimet. Voit lisätä näkyvyyttä myös päälle puettavan heijastinliivin avulla.

Pyörän poljinten muotoilu kannattaa myös tarkistaa. Sileäpintaiset polkimet toimivat hyvin kesällä, mutta talvella pyörään kannattaa valita hieman rouheammalla kuvioinnilla varustetut polkimet. Pitonystyrät parantavat lumesta liukkaiden kengänpohjien pysymistä polkimilla.

Talvella pyöräilyyn pätee samat pukeutumissuositukset kuin muuhunkin talviurheiluun – kerrospukeutuminen. Luminen tienpinta tarjoaa pyöräilyyn mukavaa lisävastusta ja viileässäkin säässä saattaa tulla hiki. Kerrospukeutumalla voi helposti säädellä lämpötilaa ja helpottaa oloa, oli sitten kylmä taikka kuuma.

Kypärä on ehdoton turvallisuutta lisäävä varuste pyöräilyssä. Kylmillä keleillä päänvaivaa saattaa tuottaa se, ettei pipo mahdu mukavasti kypärän alle. Ohut kypärämyssy on tällöin hyvä vaihtoehto ja se suojaa pään ja korvien lisäksi samalla myös kaulaa ja niskaa.

Hyvät käsineet ja jalkineet ovat myös tärkeitä talvella pyöräilyssä. Vilukissat voivat maksimoida mukavuuden käyttämällä akkukäyttöisiä lämpöhanskoja ja -pohjallisia.

Talvikaudella pyöräily on kivaa, kun varusteet ovat kunnossa. Ei muuta kuin kovaa ajoa ja turvallisia talvikilometrejä!